Pieniä ihmeitä takapihalla (Ilkan kolumni 8.8.2018)

Japanilaiset sentot!

Kioton korttelikylpylöissä puunataan ensin ankarasti pikkuruisella muovijakkaralla istuen matalan suihkun alla. Sitten nautiskellaan kylmistä, kuumista ja sähköisistä minialtaista. Ja käydään välillä hyvin suomalaistyyppisessä saunassa.

Paitsi että löylyä ei saa heittää. Paikallinen äijä tosin salakuljetti suullisen vettä ja purskautti sen kiville, kun kukaan ei nähnyt. Minä näin. Sain virnistyksen vastalahjaksi.

Sentot olivat erikoinen kokemus. Vaikka totta puhuen suomalainen avantosauna olisi japanilaiselle vielä eksoottisempi juttu. Naiset ja miehet yhdessä, välillä avantoon ja saa heittää löylyäkin.

Nyt osaan vertailla, kun kävin vihdoin Japanissa. Kioton sentot ovat jännä juttu, mutta kyllä Tanelinrannan avantosauna on piremmän päälle paree. Kohta taas, noin 70 kertaa talven aikana.

Kiotosta löydettiin myös Kultainen temppeli, yksi maailman kuvatuimmista paikoista. Temppeli, keinolampi ja pikkuiset tekosaaret ovat täydellinen rakennettu maisema.

Vaan osataan sitä meilläkin. Etelä-Pohjanmaalla on eniten tekojärviä koko maassa ja niistä puolet on Seinäjoella, peräti viisi kappaletta. Pelkästään Kyrkösjärvessä on yli 30 saarta ja luotoa, joista osa on kuin tehty japanilaisiksi bonsai-saariksi.

Tänä kesänä koitti suuri hetki, kun melottiin pojanpojan kanssa yöretkelle yhdelle niistä, Sepänsaareen. Kyrkösjärven saaria mennään ihmettelemään tänäänkin, toimittajaporukalla. Liikkuvia turvesaariakin nähdään, Kyrköönen, Seilanti ja Uusi-Seilanti. Nyt niilläkin on nimet.

Kun vielä Kirkkotie-hanke pystyttää luontokappelin Kalasaareen, on meillä temppelisaarikin. Hmmm, voisiko Kyrkösjärven nimi tullakin sanasta kyrk, kirkko…?

Lapin uljaat joet, vau. Ivalojoen kuohut ja Lemmenjoen lempeät suvannot.

Tosin oikeasti mieli ja matka vievät paljon useammin keskipohjalaiselle Lestijoelle. Siellä on 25 kilometrin matkalla kaikki, mitä meloja kaipaa: järvi, virta läpi metsän, kahden suuren suon halki kiemurteleva joki ja lopuksi sopivaa koskijännitystä.

Viime vuonna keksittiin pitää vähän pidempi tauko Lestijoen Kanasaarella. Viihdyttiin suon saarekkeessa 16 tuntia. Se vasta oli jotain, kokea kesäyön hämärtyminen ja auringon nousu suurella pohjalaisella nevalla. (Kuvassa Hanna-Liisa Ristimäen näkemänä.)

Sinne taas ensi viikonloppuna, jo kuudennentoista kerran.

En meinaa päästä irti tästä lähimatkailun ihmeestä.

Lentokenttä- ja matkalaukkuelämän sijasta on makeaa viettää laatuaikaa kotimaassa, kotimaakunnassa, kotipitäjässä, kotikylässä ja takapihalla (siellä treenattiin ensimmäiset telttayöt pojanpojan kanssa).

Ei huonoa omatuntoa päästömaksuista, ei odottelua ja jonottelua, ei ylipitkiä matkoja, vaan puhdasta lähinautintoa melkein ilmaiseksi. Nyt vielä helteetkin bonuksena.

Mitä luksusmatkailua!

Tags:

Etsi tunnisteilla
Arkisto