Tarvitsemme kierrätysrituaalin! (Ilkan kolumni 30.10.2019)

Olin tekemässä sitä, mitä nykyajan ihminen tekee koko ajan: kierrättämässä.

Lajittelemassa jätteitä ja kuskailemassa niitä oikeisiin paikkoihin. Pitämässä mielessä yhtä aikaa kymmentä jätelajia − ja suurin niistä on muovi.

Pistelin marraskuun pimeydessä pahvia, metallia, lasipurkkeja ja muovia omiin astioihinsa, sillä kertaa Seinäjoen Kivistön Ekopisteellä, kun samaan puuhaan tuli satunnainen kierrätyskaveri. Hän katsahti kohtalotoveriaan ymmärtäväisesti ja lausahti lakonisesti: tämä on nykyajan puhdistusrituaali.

En tuntenut sinua, mutta olen siitä lähtien miettinyt puhdistusrituaaliasi.

Lajittelu on niin tärkeä osa nykyelämää, että tarvitsemme totta vieköön kunnon riitin sen tueksi.

Kierrätys on aikamme uskonto ja vallankumous, samaan tapaan kuin herätysliikkeet olivat 1800-luvulla ja poliittinen liike 1960-luvulla.

Banaani on politiikkaa, sanottiin yhteiskunnallisen radikalismin aikana. Nyt banaanin kuoret ovat vielä kuumempi poliittinen kysymys. Kuten myös jugurttipurkki, maitotölkin korkki ja muovipussi.

1960-luvun aktivismiin verrattuna tämä meidän aikamme aate ei ole ehkä yhtä sytyttävä, mutta sitäkin tarpeellisempi. Panoksena on maapallon säilyminen. Aave kummittelee maailmassa ja se on kiertotalouden aave.

Vaan mistä löytyisi kunnon motivaattori, että jaksamme pitää paloa yllä?

Tuttava oli havainnut, että Ekopisteillä vierailemme lähinnä me hieman varttuneemmat kansalaiset, eivät niinkään nousevat ikäpolvet.

Tämähän piti tarkistaa. Kysyin asiaa Lakeuden Etapin Pekka Kontiolta ja Hannele Lyytikäinen-Käpiltä, jotka tulivat tutuksi jäteyhtiön 20-vuotiskirjaa kirjoittaessa. Kirjaa tehdessä hätkähdin siihen, että koko jätehuollon vallankumous tehtiin alle vuosikymmenessä. Tuona aikana siirryttiin haisevista kaatopaikoista rahan arvoiseen kierrätykseen. Tätä suuremman muutoksen arkipäiväämme on tuonut vain tietotekniikan kumous.

No, Pekka ja Hannele kumosivat heti kättelyssä käsityksen sukupolvien erilaisesta kierrätysinnosta. Nuoret lajittelevat jätteensä yleensä taloyhtiöiden pöntöillä, kun me kypsempään ikään ehtineet viihdymme enemmän Ekopisteillä.

Ja jokaisella on oma motivoijansa: yhdellä nuukailu, toisella vihreä aate, kolmannella ilmastonmuutoksen torjunta.

Pekka antoi myös vihjeen rituaalista: ainakin varttuneempi väki lähtee jätetempauksiin kahvin ja pullan houkuttamana. Hmmm.

Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää kirkolle, joka huolehtii jo Raamatun jakeista. Joku toinen voisi hoitaa jätejakeet.

Kunnallinen muovikolikko Soinin malliin? Seudullinen kierrätyskahvikuponki? Maakunnallinen jätemeditaatio?

En ole päässyt asiassa tämän pidemmälle. Mutta otahan yhteyttä, viime kaamosajan kierrätyskaverini, niin tarjoan kahvit ja mietitään jätteen jälleensyntymän mantraa.