Tekeekö lumi enkelin eteiseen (Ilkan kolumni 22.1.2020)


Kirjoitin nuorena toimittajana jutun Helsingin ja Tallinnan arvorakennusten rapistumisesta.

Ruotsalainen asiantuntija lausui: jos kasvihuoneilmiö etenee tähän tahtiin, Suomessa on muutaman vuosikymmenen päästä inhottava tanskalaistyyppinen talvi.

Väite tuntui 1980-luvulla utopistiselta, mutta siitä sai hyvän otsikon Rakennuslehteen.

Nyt meillä on se inhottava tanskalainen talvi. Se tuli alle puolen ihmiselämän aikana.

Kun palattiin vuonna 1990 Pohjanmaalle, aloin pitää yhtä säätilastoa: koska pysyvä lumipeite sataa Hyllykallion kotipihalle.

1990-luvulla lumi jäi maahan keskimäärin lokakuun viimeisenä päivänä. Silloin vietettiin vielä vanhanaikaisia talvia ja hiihdettiinkin perinteisellä tyylillä.

2000-luvulla pysyvä lumi on tullut melkein puolitoista kuukautta myöhemmin, keskimäärin joulukuun 12. päivä.

Vuonna 2007 tehtiin ennätys, kun lumi tuli vasta 20. tammikuuta. Tuo ennätys meni uusiksi eilen. Koko ajatus pysyvästä lumesta on alkanut tulla kyseenalaiseksi.

Yhden pohjalaispihan tilasto ei todista mitään, mutta sen avulla on helpompi uskoa tieteen viesti ilmastonmuutoksesta.

Venäjän, Intian ja Kiinan isot päästöt eivät käy tekosyiksi, koska suomalaisen hiilijalanjälki on moninkertainen. Sitä paitsi idässä pystytään tekemään nopeammin radikaaleja päätöksiä, kuten Kiina teki juuri muovipusseista.

Henkilökohtaisia valintoja tarvitaan, mutta asia ratkeaa poliittisella tasolla.

Emme saa vapaaehtoisesti maksettua edes lentomatkojen pieniä päästömaksuja. Hinta täytyy lisätä lentoverona, Ruotsin ja Ranskan malliin, eikä sekään riitä.

Turpeen polttoa on yhä vaikeampi puolustaa edes pohjalaisesta näkökulmasta. Suo kasvaa vähän yli millimetrin vuodessa, joten turve on käytännössä uusiutumaton luonnonvara. Nyt kannattaisi tutkia EU:n reilun siirtymän rahaston uudelleenkoulutustukea.

Joku voi sanoa, että puhun nyt lillukanvarsista. Minusta se on aina ollut huono vasta-argumentti, koska lillukanvarsista maailma rakentuu. Jos joku ratkaisu on hyvä, se on hyvä siitä riippumatta, onko joku toinen vielä parempi.

1980-luvulla puhuttiin kasvihuoneilmiöstä, 1990-luvulla happosateista ja 2000-luvulla ilmastonmuutoksesta. Nyt puhutaan kokonaisesta ilmastosukupolvesta.

Minun sukupolveni pelkäsi nuorena ydintuhoa, sodan tai ydinvoimalan aiheuttamaa. Nämä tunnot kuuluvat Juicen ja Hectorin lauluissa.

Ilmastonmuutoksen pelko on pahempi. Se tulee lähemmäs, hiipii jo kotipihalle. Ei pamahda, vaan lätsähtää, taas loppuviikolla.

Lasten ja nuorten on varmasti vaikea kestää ilmastoahdistusta, kun aikuistakin ahdistaa. Eikä nuori voi aikuisen tapaan pistää päätä pensaaseen.

Ehkä joku hiphoppari tai räppäri nyt pukee nämä tunnot sanoiksi. Kun lumi ei tee enää enkeliä eteiseen. Mutta kuule: istuta vielä se omenapuu.

Tags:

Etsi tunnisteilla
Arkisto