Coca Colaa Runebergin lähteestä (Ilkka-Pohjalaisen kolumni 1.8.2020)


Pysähdyttiin Runebergin lähteellä joskus 1990-luvulla. Jälkikasvu kaivautui takapenkiltä ihmettelemään Ruoveden kansallisaarretta.

Komeasta metsälähteestä pulppusi kirkasta pohjavettä, jota maisteltiin vuorotellen. Lauluakin tapailtiin: ”Sua lähde kaunis katselen…”

Jatkettiin kohta kotimatkaa, alla Toyota Corolla ja Kantatie 66. Jussi Raittinen lauloi kesäkasetilla.

Takapenkillä oli hiljaista, kunnes keskimmäinen lapsi lausui Torisevan tietämillä: ”Se maistui ihan Kokikselta.”

Sen jälkeen maailma ei ollut entisensä.

Todistettiin vaimon kanssa kerran kolaria paraatipaikalta Nurmon keskustassa. Edellä ajaneeseen traktoriin törmäsi kärkikolmion takaa ilmestynyt henkilöauto.

Jäimme muiden mukana selvittämään tapausta virkavallalle. Olimme juuri nähneet kaiken silmiemme edessä, mutta olimme silti epävarmoja tapahtuneesta. Oliko joku kääntymässä, käytettiinkö vilkkua, mitä tarkalleen ottaen tapahtui?

Se oli hämmentävä kokemus. Saimme omakohtaisen näytteen silminnäkijän havaintojen epäluotettavuudesta.

Sama ilmiö tulee yhtenään vastaan arkielämässä. Muistamme ja koemme asiat vilpittömästi aivan eri tavoin.

Ilmiö häiritsi minua pitkään, mutta nykyään olen päässyt sinuksi sen kanssa. Oppaina ovat romaanit.

”Elämme epäluotettavien ja vain puolittain yhteisten havaintojen usvassa, missä halujen ja uskomusten prisma vääristää kaiken aisti-informaation ja sitä kautta myös muistikuvat”, lausuu Ian McEwan romaanissa Ikuinen rakkaus.

Olen kirjannut yli 30 sitaattia tästä kiehtovasta ilmiöstä, jota kutsun nimellä todellisuuksien yhteismitattomuus. Pari uusinta lainausta löysin pohjalaisilta kirjailijoilta.

”Eikä me edes muisteta asioita niin kuin ne oikeasti tapahtui. Rikostutkimuksissa on huomattu tämä jo aikoja sitten. Silminnäkijä puhuu mitä sattuu. Jokainen muistaa asiat tavalla, joka on oman elämän kannalta tarpeellista.” Noin kertoo kauhukirjailija Marko Hautala kirjassaan Leväluhta.

Rokkari Pauli Hanhiniemi sanoo romaanissa Kaukopuhelu saman asian näin: ”Sähän muistat asiat juuri niin kuin sua huvittaa. Näät ne yksityiskohdat, jotka palvelee sun tarinaa: Näin se kaikki meni, näin se tapahtui. Repliikit vaihtaa paikkaa ja järjestystä. Yhtäkkiä ne pomppaa ihan eri suihin. Sinä sanoit sen, mitä minä sanoin tai miten vaan, mikä passaa siihen muistoon, jonka haluat muistaa.”

Niinpä parikymmentä vuotta asiaa mietittyäni olen ymmärtänyt, miksi hieno hetki, herkkä ympäristö ja kansallisrunoilijan maine saattoivat loihtia cocacolamaisen aistimuksen jälkeläisen huulille Runebergin lähteellä.

En ole halunnut horjuttaa kallisarvoista ajatusta globaalin kolajuoman salatusta alkujuuresta edes käymällä lähteellä uudelleen. Pulputkoon rauhassa, tuo ainutlaatuinen herkku.

Valveutunut lapseni tosin huomauttaa nykyään, että pohjavettä ei pidä missään tapauksessa luovuttaa ylikansallisen yhtiön voitonpyynnin välikappaleeksi sen enempää kehitysmaissa kuin kotimaassakaan.

Lähdevesi - it’s a real thing!

Tags:

Etsi tunnisteilla
Arkisto