Ikäkriisi on harhaa (Ilkka-Pohjalaisen kolumni 29.5.2020)


Podetko ikäkriisiä? Miten turhaa se on!

Tajusin tämän, kun luin Jean Sibeliuksen elämäkerran. Säveltäjämestarilla oli kriisi päällä aina pyöreiden vuosien lähestyessä. Ja kuitenkin me kaikki muistamme Sibeliuksen kepin kanssa astelevana leppoisana papparaisena.

Olisi vähän ennakoinut tulevaa ja asennoitunut oikein, niin kaikki kriisit olisi vältetty.

Siispä ennakoidaan ja asennoidutaan.

Ensinnäkin vanheneminen ei ole numerologiaa. (Niin väitämme erityisesti me tänä vuonna 60 vuotta täyttäneet.)

Markku Envallin aforismi tukee tätä väitettä: ”Vanhenemisen draama ei ole tasainen. Kesästä talveen vanhenemme kymmenen vuotta, talvesta kesään nuorrumme yhdeksän.”

Olemme toisin sanoen nuorimmillamme juuri nyt, kesän loppuessa. Korona on tosin saattanut muuttaa Envallin laskuoppia viimeisen puolen vuoden aikana. Olisiko hektisyyden helpottaminen voinut tuoda vuoden tai pari lisää elämään?

Toiseksi keho ja mieli saattavat ikääntyä eri tahtiin.

Uskaltauduin viikko sitten vaimon jalanjäljillä kehonkoostumuksen testiin Kuortaneen Urheiluopistolle. Testi mittasi metabolisen iän, toisin sanoen fyysisen ikäni. Tulos oli 45 vuotta.

Henkiseksi iäksi näyttää siten jäävän 15 vuotta, mikä sekin vaikuttaa oikeaan osuneelta arviolta.

Tuloksesta ilahtuneena hyppäsin nuorison suosiman läskipyörän selkään ja lähdin polkemaan Kuortaneenjärven ympäri.

Olin pitämässä eväspaussia Salmen sillalla, kun känny pirisi. Ex-naapuri kysyi, onko hankala paikka.

Kerroin, että paikka ei voisi olla parempi: vieressä lainehtii Kuortaneenjärvi, ihailen sitä polkupyörän satulasta ja kohta pääsen lepuuttamaan jalkoja kajakin penkille.

93-vuotias naapurini totesi painokkaasti: ”Kannattaakin olla aktiivinen niin pitkään kuin voi, koska elämä on niin lyhyt.”

Kerroin, että juuri se on syvällisin elämänfilosofiani: kun puuhastelee monenmoisten kiinnostavien asioiden parissa, eivät ikävät asiat ehdi vallata mieltä.

Olen merkinnyt muistiin myös muita ohjenuoria hupeneville elinvuosille.

Itämainen ihanne on toimia niin, ettei tuota häpeää esi-isilleen eikä tarvitse hävetä omia jälkeläisiään. Ne ovat hyviä tähtäimiä.

Filosofi Bertrand Russell muotoili asian hieman toisin. Hänelle riitti, että lapset tulevat toimeen omillaan ja ovat mielenkiintoisia ihmisiä. Sekin oli hyvin ajateltu.

Kiinalaisen viisauden mukaan tärkeintä on tulla haudatuksi hyvin. Arvelen sen tarkoittavan, että läheisille jää niin lämpimiä ajatuksia edesmenneestä, että he antavat apuaan, kun sitä viimeisiä kertoja tarvitaan.

Näin hyvin kävi kolme viikkoa sitten anopille, joka kantoi viimeisiin päiviin asti huolta jälkeläisistään. Kerroimme, että enää ei tarvitse huolehtia, nyt voit päästää irti.

Puoliso ja lähisuku olivat läsnä viimeiseen asti, pitivät kädestä kiinni ja sulkivat lopuksi silmät.

Tänään anoppi tulee haudatuksi hyvin, hänen viisi tytärtään ovat mielenkiintoisia ihmisiä ja he voivat olla ylpeitä äidistään. Ei kai sen enempää voi kukaan toivoa.

Tags:

Etsi tunnisteilla
Arkisto