Näkymätön Seinäjoki (Eparin kolumni 18.9.2024)

Ajattele, jos Seinäjoelta löytyisi elävä alue, jossa elettiin sata vuotta sitten aivan toisenlaista elämää!

Löytyyhän meiltä sellainen alue, Piiriltä. Piirimielisairaalan aika alkoi vuonna 1923 ja nyt siellä on alkanut uusi aika.

Piirin tarina heräsi henkiin Apila-kirjaston lukupiirissä, kun syvennyimme Piirin lapset -kirjaan. Osa lukupiiriläisistä oli myös Piirin lapsia, joten keskustelu sai lisää väriä heidän muistoistaan.

Tajusin vasta nyt kunnolla, että Seinäjoella toimi tosiaan vuosikymmenien ajan satojen ihmisten omavarainen ja omaperäinen yhteisö puistomaisessa ympäristössä.

Eila Turenius muistelee Piirin aikaansa näin: ”En tiedä, ovatko vuodet entisestään kullanneet lapsuutta, kun aika sairaalayhteisössä tuntuu ihanteelliselta ja säröttömältä.”

Entiset Piirin lapset vakuuttivat Eilan muistikuvan olevan totta. Elämä Piirillä oli monella tavalla ihanteellista ja hyvin yhteisöllistä ennen kuin tuota sanaa edes tiedettiin.

Lukupiiri tosin päätteli, että Piiri oli idylli juuri lasten näkökulmasta. Heidän elämäänsä eivät kuuluneet yhteisön ristiriidat ja potilaiden kovat kohtalot. Seili-näytelmä kertoo siitä toisesta puolesta.

Mutta tällainen erityinen yhteisö meillä tosiaan vaikutti pitkään. Ja nyt sen paikalle on muutamassa vuodessa noussut toisenlainen ihanneyhteisö. Piirin alue pulppuaa nykyään luovia työpaikkoja ja palveluita, kuten ravintola, teatteri, joogasali ja hostelli.

Samantapainen mullistus on koettu monessa muussakin Seinäjoen vanhassa miljöössä. Uuteen käyttöön on korjattu lääninsairaala (Kansalaiskampus), postiautovarikko (Rytmikorjaamo), Kalevan navetta, Rautatieläisten talo (Alma) ja Östermyran kartanon alue.

Seinäjoki ei olekaan vain ainutlaatuisen Aalto-keskuksen kotipaikka, vaan myös varhaisempaa historiaansa vaaliva kehittyvä kaupunki. Vanhoja kerrostumia pilkottaa siellä ja täällä, kun vain huomaa sillä silmällä katsoa. Ja lukea.

”Ei kaupunki ole tehty materiasta, vaan tilan ja menneiden tapahtumien välisistä suhteista”, todistaa Italo Calvino romaanissaan Näkymätön kaupunki.

In Calvino veritas – också i Östermyra!