Syventävää lähimatkailua (kolumni Eparissa 8.9.2021)

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni paikassa, jota ei ollut olemassakaan, kun synnyin, Hyllykallion asuntoalueella.

Aion viihtyä täällä edelleen niin pitkään kuin pystyn, sillä vaimo väittää luopuvansa mieluummin miehestään kuin puutarhastaan. Hoitakoot molemmat.

Eikä tee tiukkaakaan viihtyä. Mitäpä sitä ihminen paljon muuta tarvitsee kuin kirkkaan lammen, kuuman avantosaunan, mukavan ladun ja viisi ruokakauppaa parin kilometrin sisällä.

Asun sitä paitsi melkein Etelä-Pohjanmaan keskipisteessä (keskipiste on jäteaseman takana).

Yllyttivät Nurmoo-seuran Hyllykallio-illassa vuonna 2013, että tekisin kirjan kotikylästäni. En silloin luvannut mitään, mutta olen pikku hiljaa lämmennyt asialle.

Nyt kotikonttorissa seisoo pari laatikollista Hyllykallio-mappeja. Eiköhän tästä kirja synny, opus numero 36. Virikkeitä on tullut jo hyvin ja alkurahoituskin näköpiirissä. Kiitosta vain kaikille kannustajille.

Tarvittaisiin vielä sopiva kustantaja, ajattelin, ja kaikkein mieluiten Hyllykallio-seura. Se onkin peräti Suomen toiseksi vanhin kyläseura, viime talvena 50 vuotta täyttänyt. Se oli vain päässyt uinahtamaan muutama vuosi sitten.

Niinpä päätettiin herättää henkiin tämä mainio seura. Elvytyskokous onnistui koronan takia vasta kolmannella yrittämällä, viime pääsiäisenä.

Lupasin vaimolle kokoukseen mennessä, että en missään tapauksessa lähde mukaan hallintoon, yllytän vain muita. Valistunut lukija arvaa jo, että tulin takaisin hallituksen jäsenenä. Ja pari viikkoa myöhemmin löysin itseni puheenjohtajan paikalta.

Nyt istumme Hyllykallio-seuran seitsemän hengen aikaansaavalla hallitusporukalla miettimässä, mitä muuta mukavaa keksittäisiin kuin elokuinen Tanelinrannan Elokarnevaali.

Oli muuten mainio tapahtuma − musiikkia, magiikkaa ja murkinaa. Näin se kotiseutuhenki kehittyy vielä 31 vuoden asumisen jälkeen.

Olen keskittynyt jo aikaisemmin lähimatkailuun. Nyt tämä harrastus näyttää etenevän vielä uudelle tasolle, kun alan syventyä takapihaan, kotikatuun, vierusmetsään ja lähilampeen.

Robert Louis Stevensonia soveltaen: kun viivymme kyllin pitkään missä tahansa paikassa, alkaa muistoja versoa joka nurkassa kukkien lailla!