Kirja-arvostelu: Pähkinänkuori (2016)

Ian McEwan: Pähkinänkuori (2016), 200 sivua

Pähkinänkuori oli minulle keskimääräistä parempaa Ian McEwania – mikä tarkoittaa erittäin korkeaa laatua. Olen lukenut kaksitoista kirjaa tältä taitavalta britiltä ja tämän yli menevät vain Sovitus, Lauantai ja Ikuinen rakkaus.

Seuraava lause on mahdollinen vain tässä romaanissa: ”Olipa toista ihmistä kuinka lähellä tahansa, hänen sisälleen ei voi päästä, ei vaikka olisi hänen sisällään.” Kirjan kertoja on nimittäin miespuolinen sikiö, joka havainnoi älykkäästi ympäristöään.

Tästä erityisestä asemapaikasta käsin sikiö kertoo ympärillään viriävästä jännitysnäytelmästä. Käynnissä on Hamlet-muunnelma, jossa kertojan äiti sunnittelee kertojan isän murhaa kertojan sedän avustamana. Tunnelmaa tihentää sikiön halu vaikuttaa tapahtumiin. Pystyykö hän siihen siihen?

Pähkinänkuoreen mahtuu monta hienoa ominaisuutta: ainutlaatuinen näkökulma, ovela juonenkehittely, havainnot maailmasta, täsmällinen teksti ja musta huumori. Tämä yhdistelmä ei onnistuisi monelta, mutta Ian McEwanilta se hoituu.

Voisi kuvitella, että on hyvin ärsyttävää lukea kirjaa sikiöstä, joka osaa esittää monivivahteisen kuvauksen maailmasta, johon on vasta tulossa. Mutta juuri se on kaikkein vaikuttavinta. Näin loputtoman runsaassa maailmassa me elämme ja olemme jopa oppineet ymmärtämään siitä kaikenlaista. Imperiumien kehitystä, savingy-rypäleen hienouksia, suhteellisuusteorian mahtavuutta, Beatlesien neroutta ja ihmismielen kierouksia. Tämänkin asian pystyi romaani kertomaan: tietoisuuden kehittyminen syntymän ja kuoleman välillä on ihmeellinen kokemus. Kannatti tulla ulos kohdusta ja ryhtyä kehittymään!