Kirsi Haapamatti: Maratoonari (2023), 136 sivua, Kirjokansi

Aloitin vuoden 2023 Tukholman maratonilla tammikuussa ja huipensin sen joulukuussa Vantaan maratoniin. Niiden väliin mahtui toistastaa suoritusta, Hieno vuosi taas!

Maraton jäi minulta yhä juoksematta, mutta siinä toisessa harrastuksessa ylsin taas readers flow -suoritukseen, yli sataan opukseen. (Yhdenlaista ekstremeä sekin on, kun pitää hypätä uuteen maailmaan vähintään kolmen päivän välein.)

Tukholman maratonin maailmaan minut vei ruotsalainen kirjailija Sofie Sarenbrant 354-sivuisella dekkarillaan Kuoleman kintereillä (2013). Luin vuosi sitten putkeen kymmenen ruotsalaisen naisdekkaristin tiiliskiveä ja tämä sai parhaat pisteet (yhdessä Camille Greben Varjokuvien kanssa).

Sarenbrantin dekkarin luvut etenevät väliaikojen tahdissa lähtölaukauksesta maaliin. Juoksemisen syke tuntuu hengästyneen kerronnan rytmissä. Tosin aivan uskottavaa ei ole, että rikospoliisi Emma Sköld ehtii käydä niin monessa paikassa yhden maratonin aikana ja vielä napata syyllisen satimeen maaliviivalla. Mutta dekkariksi tämä on keskimääräistä parempi.

Kirsi Haapamatin Maratoonari pääsee siis kovaan sarjaan, mutta pärjää siinä oikein hyvin. Nyt lukuja on yhtä monta kuin kilometrejä, mikä sekin on hyvin vetävä ratkaisu. Kirsi on niin sujuva juoksija ja kertoja, että täysin uskottavan juoksemisen kuvauksen seassa kirjoittajakaverini ehtii kertoa yhtä ja toista juoksijansa muustakin elämästä. Kirjassa on kunnon loppuhuipentuma, minkä jälkeen on pakko kerrata kirjaa enemmän tai vähemmän. Tarkemmin lukien olisi voinut huomata jo matkan varrella, että juoksijan mielessä pyörii muutakin kuin runners flow -kokemus. (Sekin on jäänyt minulta vielä kokematta, vaikka Mielimatka-kirjaa tehdessä yritin ajaa sitä takaa Yhdysvaltojen armeijan oppien avulla.)

Tehokas punelma Kirsi!! Hieno seurata katsomosta, minkälaisiin korkeuksiin vielä pääsetkään tämän riuhtaisun jälkeen, korkkareilla tai ilman.