top of page

Mela vaihtui vasaraan

Niinhän siinä kävi kuin uumoilin: melontavuonna 2017 tuli vietettyä enemmän aikaa Kyrkösjärven melontakeskuksen työmaalla kuin kajakissa. Paljon enemmän.

Kökkä nimittäin koukuttaa. En malttanut jättää kuin yhdet talkoot väliin (senkin Lapin matkan takia). Oli palkitsevaa kokea perustusten rakentuminen, rungon nouseminen, katon kohoaminen, lattian laajeneminen, seinien valmistuminen ja sisustuksen eteneminen. Ja kyllä kelpasi pitää myös ruokapaussi, kun vaihtuva muonitusryhmä laittoi grillin kuumaksi.

Tässä tehdään siis Kyrönjoen KoskiHäjyjen 150 000 euron melontakeskus-hanketta. Budjetista kolmasosa oli talkoita, mikä tiesi 3 600 tunnin tavoitetta. Hankehäjynä hieman huolestutti, löytyykö tarpeeksi tunteja ja tekijöitä. Ei huolestuta enää. Vuonna 2017 talkoita teki 138 eri kökkijää yhteenä 3 516 tuntia. Aivan kuin yhteiskunta olisi innostanut pienet kansalaisensa innostumaan vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta.

Näillä tunneilla saatiin aikaan iso laiturin ja kaksi vajaa. Elokuussa otettiin laituri käyttöön ensimmäisessä yleisömelotuksessa, ja havaittiin heti mahdottoman hyväksi.

Vuonna 2018 tehdään vielä kaksi vajaa lisää, pystytetään 20 kilometrin melottava luontopolku ja hankitaan iso nippu melontakalustoa.

Ja sitten vain meloskellaan kuin Ellun kanat.

Tags:

Etsi tunnisteilla
Arkisto
bottom of page