Elämän tarkoitus ensi vuonna (Ilkan kolumni 31.12.2017)

Jutustelin joogaopettajan kanssa ennen kansalaisopiston joogatuntia. Kun kerroin käyneeni Helsingin kirjamessuilla, hän kysäisi: No, löysitkö sieltä oman filosofiasi? Hieman hämmentyneenä vastasin, että enpä tainnut löytää.

Joogamatolla kysymys alkoi vaivata. Enkö tosiaan ole löytänyt omaa filosofiaani 57 vuoden ikään mennessä.

Kirjamessuilla aatteita oli tosiaan tarjolla yllin kyllin. Georg Henrik von Wrightin syvämietteet, Pentti Linkolan ääriekologia, Tarja Halosen ihmisarvo, Eero Huovisen kristillinen armo, Jaakko Hämeen-Anttilan islamilaisuus, Antti Tuurin modernismi…

Ja olinhan kertomassa messuilla myös omasta kirjastani. Ehkä se on oma filosofiani tänä vuonna, meditatiivinen luontoliikunta, mietin ennen vajoamista joogan nirvanaan.

***

Seuraavana aamuna kysymys askarrutti yhä. Olin valmis myöntämään, että oma filosofiani taitaa olla se, että olen kulkenut läpi elämäni vailla sen vankempaa oppirakennelmaa.

Sitä voisi nimittää elämisen suhteellisuusteoriaksi. Siinä hallitsevat ennemminkin maltilliset suhteellisuudet kuin ehdottomat totuudet.

Voisiko ajatella, että ihminen rakentelee olemuksensa monista erilaisista paloista, yhdellä elämänalueella yhdenlaisista ja toisella toisenlaisista. Ja nekin ovat vielä jatkuvassa muutoksen tilassa.

Kuvitellaan perussuomalainen oopperan ystävä, formulakisoja rakastava luonnonsuojelija ja kirkoista innostunut ateisti. Ei mitenkään kaukaa haettu, tunnen heidät kaikki.

Tietysti se on ristiriitaista. Mutta ihmisen päässä on sen verran tilaa ja virheensietokykyä, että sinne mahtuu kaikenlaista. Kognitiivinen dissonanssi, sanovat psykologit. Antaa tulla vain, kyllä sen kanssa pystyy elämään.

Ehkä parhaiten tämänkin asian osaa kuvata viisas kirjailija. Mika Waltari toisteli 60-vuotissynttäreillään, että kauhein muistokirjoitus on: Hän pysyi uskollisena nuoruutensa ihanteille.

Lisää Waltaria: ”Vasta paljon, paljon myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei ihmisellä ole mitään mahdollisuutta ehdottomuuteen, absoluuttisuuteen. Ihminen voi kahlita ajatuksensa tiettyihin elämänkatsomuksiin, tiettyihin ohjelmiin, tiettyihin teologisiin oppeihin, mutta useimmiten se, mikä hänen tunteissaan on inhimillisintä, on syvästi ristiriitaista.”

Ja otetaan toiseksi todistajaksi portugalilainen runoilija Fernando Pessoa. Hänen mukaansa ihminen koostuu toisilleen ristiriitaisista ja riitelevistä minuuksista, jotka tekevät eräänlaista hetkien päämäärätöntä vaellusta.

Tällä mennään: hetkien päämäärätöntä vaellusta.

***

Kannattaa puuhastella kaikenlaista kiinnostavaa, että ikävät ajatukset eivät valtaa mieltä. Yhden elämän tarpeiksi piisaa kirjoja luettavaksi, musiikkia kuunneltavaksi ja paikkoja tutkittavaksi. Ensi vuonna odottavat Anneli Kannon Lahtarit, Värttinän Viena ja Lapin Meekon laakso.

Elämän tarkoitus? Ei mitään erikoista. Ole ystävällinen toisille ihmisille. Vältä rasvaa. Lue hyvä kirja silloin tällöin. Käy kävelyllä. Yritä elää sovussa eriuskoisten ihmisten ja eri kansallisuuksien kanssa.

Edellinen kappale on suora lainaus elokuvasta Monty Pythonin elämän tarkoitus. Sitä samaa.

Anssi Orrenmaa

Kirjoittaja löysi vihdoin oman filosofiansa.