Tangon viides askel (Ilkan kolumni 11.7.2018)

Yllätin vaimon pyytämällä hänet Tangomarkkinoilla tanssin alkeiskurssille. Vaimo yllätti suostumalla.

Niin astuttiin Åke ja Leena Blomqvistin oppiin Seinäjoen Lyseon juhlasaliin joskus 1990-luvun lopulla.

Aloitettiin valssilla. Sehän sujui, ensin nopea versio ja sitten hitaampi. Siirryttiin foxiin ja päästiin kohtalaisesti juonesta kiinni. Jopa jive käsitettiin jotenkuten. Opettajat olivat kovin rohkaisevia.

Lopuksi seurasi tiukka testi: tangon neljä ensimmäistä askelta. Se oli menestys.

Alkeiskurssi päättyi näihin nousujohteisiin tunnelmiin. Siirryttiin Tangokadun puolelle harkitsemaan, uskallettaisiinko mennä jatkokurssille, joka alkoi puolen tunnin päästä.

Kun kerran Tangomarkkinoilla oltiin ja tanssijan ura häämötti. Jäätiin miettimään sitä.

Elin nuoruuden 1970-luvun Seinäjoella, tanssipaikkojen maakunnassa, käymättä koskaan lavatansseissa.

Aulavalla ja Seppälässä kyllä vierailtiin, kun siellä soittivat Hurriganes ja Wigwam. Mutta lavatanssit olivat kaveripiirissämme aivan vieras ilmiö, kuin toiselta planeetalta.

Elimme brittiläisen ja amerikkalaisen rockin kimuranteissa tahdeissa, sankareina Jimi Hendrix, Pink Floyd ja Frank Zappa. Los Angelesin Roxy oli henkisesti lähempänä kuin Lapuan Latosaari.

Meillä oli oma rokkibändi, Skaljus. Aloitimme vuonna 1973 Suomi-rockilla, josta kuljettiin kohti kunnianhimoisempia tekeleitä.

Vuonna 1976 päätettiin kuitenkin lyödä rahoiksi ja lisätä ohjelmistoon tanssimusiikki. Opeteltiin Metsäkukkia ja nippu muita tanssikappaleita.

Ensiesiintyminen tanssiorkesterina koitti Lapuan Sampolassa. Mä mistä löytäisin sen laulun oli menestys, mutta eihän sitä voitu koko iltaa veivata.

Tanssimuusikon ura päättyi kertakokeiluun. Uskottavuus puuttui. Keskityttiin taas omaan lajiin, progressiiviseen rockiin.

Vuonna 1978 yllettiin rockin SM-finaaliin Lappeenrantaan ja sijoituttiin neljänneksi. Kilpailukappale oli omatekemä, nimeltään Tanssijan painajainen. Rytminvaihdoksia riitti.

Sitten parikymmentä vuotta myöhemmin Tangokadulla tanssijan taivas alkoi yllättäen häämöttää.

Alkeiskurssi oli menestys, joten tehtiin vaimon kanssa rohkea päätös ja siirryttiin suoraan jatkokurssille.

Se oli katastrofi. Åke Blomqvist huomasi kohta, että tangon viides askel oli hukassa rokkarilta.

Leena Blomqvist ohjasi meidät toisen pariskunnan kanssa omaan nurkkaan taitajia häiritsemästä. Siellä saimme hioa loppukurssin ajan jiven jaloa taitoa.

Jive opittiinkin kohtalaisesti, vaikka tosipaikassa Yyterissä samana kesänä se ei sitten enää sujunutkaan.

Tanssijan taipaleemme on jäänyt tähän. Mutta sitäkin enemmän osataan arvostaa, kun joillakin askel lentää kuin ajatus jopa Tangokadun asfaltilla.

Ja iloitaan siitä, että tangon ja rockin kukkaset saavat kukoistaa rinta rinnan Seinäjoen suvessa. Se on rikkautta!