Voiko paniikkiin varautua? (Ilkan kolumni 7.8.2019)

Juha yrittää tehdä eskimopyörähdyksen, mutta ei onnistu, vaan putoaa kajakista järveen.

”Apua, mitä mä nyt teen”, Juha sukeltaa pintaan hätääntyneenä.

”Ota aivan rauhallisesti, kyllä sä siitä selviät”, Sonya rauhoittelee ja meloo viereen. ”Roiku mun kajakin nokassa, niin tyhjään sillä aikaa sun kajakin. Sitten vain tottelet ohjeita”, Sonya jatkaa.

Ohjeet toimivat, ja Juha istuu kohta kajakissaan märkänä, mutta onnellisena.

Minä kuvaan koko esityksen kolmannesta kajakista. Nyt ei nimittäin ole tosi kyseessä, vaan reskutuksen demonstrointi rantavedessä Jooga ja melonta -kurssilla Saarijärvellä.

Reskutus tarkoittaa konsteja, joilla meloja auttaa veteen kaatuneen takaisin kajakkiinsa. On aivan mahdollista, että joku 25 kurssilaisesta keikahtaa nurin. Siksi reskutus on syytä näyttää.

Seuraavana päivänä neuropsykologi kertoo kurssilla, mitä aivoissa oli tapahtunut kaatuessa.

Veteen pudonneen harkinta jäi paniikissa taka-alalle ja esiin nousivat primitiiviset vaistot. Veteen pudonneella jäi ”kansi auki”. Hän menetti yhteyden aivokuoren kontrollikeskukseen eikä pystynyt normaaliin harkintaan. Mantelitumake tunnisti tilanteen vaaralliseksi ja käynnisti taistele tai pakene -reaktion.

Siksi reskuttajan täytyi toimia järjen äänenä, rauhoittaa pudonnutta ja antaa selvät ohjeet.

Kansi auki!

Siitä tuli kurssimme lentävä lause. Tunnistimme yhä enemmän tilanteita, jossa järjen luukku oli jäänyt auki ja olimme toimineet liian hätäisesti.

Tasan viikon päästä nämä opit tulivat tarpeeseen, melonnallani numero 518, ensi kertaa tosi tilanteessa.

Meloin helleviikolla Helsingin merellä kohti Suomenlinnaa, mukana kaveri, jolla oli vain vähän kokemusta melonnasta.

Kun Ruotsin laiva lähestyi ulapalla, kerroin että olemme nyt tasan puolivälissä kuuden kilometrin menomatkaa.

Samassa iso moottorivene kurvasi läheltä ja nosti kunnon sivuaallon. Kaveri ei ehtinyt kääntää nokkaa päin aaltoa, meni hetkessä nurin ja jäi kellumaan melontaliivin varaan.

Sekunnin alkushokkia seurasi ajatus: nyt nostetaan kaveri merestä juuri niin kuin Saarijärvellä oli harjoiteltu.

Huomasin pystyväni toimimaan ja puhumaan rauhallisesti. Ja mikä yhtä tärkeää, kaveri pystyi ottamaan ohjeet vastaan ja toimimaan niiden mukaan.

Tyhjäsin kajakin vedestä, käänsin sen viereeni ja ohjeistin kajakkiin nousemisessa.

Kaikki sujui aivan kuin harjoituksissa Seinäjoen ja Ilmajoen uimahalleissa, Kyrkösjärvellä, Kalajaisjärvellä, Saarijärvellä ja Helsingin merellä.

Vesi oli lämmintä ja Ruotsin laiva ohitti meidät 60 metrin päästä. Veneilijä kävi kohta kysymässä, pärjäämmekö. Lupasimme pärjätä.

Kajakin kansiluukut olivat pysyneet kiinni, mutta niin olivat pysyneet kannet tarpeeksi kiinni myös päänupissamme.

Olimme osanneet varautua paniikkiin.