Elämä on ihanampaa Etelä-Pohjanmaalla (Eparin kolumni 9.6.2021)
Kyllä, otsikko on muunnelma Antti Tuurin lehtikolumnien kirjasta Elämä on ihanaa Pohjanmaalla.
Tuo lause pulpahti mieleen, kun pääsin yli puolen vuoden paussin jälkeen viettämään aikaa kaupunkimökillä Helsingin Kalliossa. Elämä oli ihanaa punavihreässä Kalliossa, mutta on se taas ihanaa myös sinivihreällä Etelä-Pohjanmaalla. Tosin aivan erilaista.
Näin aika kului Kalliossa: pyöräilin Fleminginkatua ylös, käväisin kirjastossa Karhupuistossa, siemaisin mallasjuoman Sivukirjastossa, laskeuduin nauttimaan Döner Harjun vegemurkinan, potkulautailin Vaasankadulle nappaamaan kahvin soijamaidolla.
Mukavahan se on nauttia Helsingin kevyestä kesäelämästä, vaikka Stadin vihreät pyrkimykset ovat paikoin idealistisia kaikkine kaupunkibulevardeineen. Mutta tähtäin on hienossa tulevaisuuden elämässä. Meidänkin kaupunkimökkimme katolle rakennetaan parhaillaan loft-asuntoja, joiden vastapainoksi Helsinki edellyttää entisten asukkaiden yhteisten tilojen kohentamista.
Takaisin Seinäjoella osasin taas arvostaa sitä sujuvuutta, jossa iso osa päivästä ei kulu liikennevalojen punaisia valoja katsellessa. Ehdin hoitaa työpäivän aikana Seinäjoella monta kertaa enemmän asioita kuin Helsingin ruuhkissa.
Ja tässäkin kaupungissa on yhä enemmän herkkupaikkoja: Kalevan navetan lounas, Alman jäätelökioski, Uppalan kello viiden tee…
Pohjanmaan-junassa tulee silti vertailtua. Kotimaakunnassani on kaikkein vähiten ulkomaalaisia ja kasvissyöjiä, mutta eniten turvepeltoja ja minkkitarhoja.
Onko se hyvä vai huono? Lähinnä huono, ei voi mitään.
Parin päivän päästä tähän kaikkeen voi ottaa taas kantaa. Vaaleissa on tarjolla yltiöidealismia, inhorealismia ja seitsemän sävyä siltä väliltä. Ja ennen kaikkea mahtava vapaus valita.
Valitsen kompromissin: annan ääneni Seinäjoelle ja Etelä-Pohjanmaalle, missä on minun väkeni tulevaisuus. Mutta annan sen kehitykselle, tulevaisuudelle ja vegaaniruoalle. Mieluummin etukenossa kuin jälkijunassa, eikä ainakaan jarrumiehenä.
Että elämä Etelä-Pohjanmaalla olisi entistäkin ihanampaa.Kyllä, otsikko on muunnelma Antti Tuurin lehtikolumnien kirjasta Elämä on ihanaa Pohjanmaalla.
Tuo lause pulpahti mieleen, kun pääsin yli puolen vuoden paussin jälkeen viettämään aikaa kaupunkimökillä Helsingin Kalliossa. Elämä oli ihanaa punavihreässä Kalliossa, mutta on se taas ihanaa myös sinivihreällä Etelä-Pohjanmaalla. Tosin aivan erilaista.
Näin aika kului Kalliossa: pyöräilin Fleminginkatua ylös, käväisin kirjastossa Karhupuistossa, siemaisin mallasjuoman Sivukirjastossa, laskeuduin nauttimaan Döner Harjun vegemurkinan, potkulautailin Vaasankadulle nappaamaan kahvin soijamaidolla.
Mukavahan se on nauttia Helsingin kevyestä kesäelämästä, vaikka Stadin vihreät pyrkimykset ovat paikoin idealistisia kaikkine kaupunkibulevardeineen. Mutta tähtäin on hienossa tulevaisuuden elämässä. Meidänkin kaupunkimökkimme katolle rakennetaan parhaillaan loft-asuntoja, joiden vastapainoksi Helsinki edellyttää entisten asukkaiden yhteisten tilojen kohentamista.
Takaisin Seinäjoella osasin taas arvostaa sitä sujuvuutta, jossa iso osa päivästä ei kulu liikennevalojen punaisia valoja katsellessa. Ehdin hoitaa työpäivän aikana Seinäjoella monta kertaa enemmän asioita kuin Helsingin ruuhkissa.
Ja tässäkin kaupungissa on yhä enemmän herkkupaikkoja: Kalevan navetan lounas, Alman jäätelökioski, Uppalan kello viiden tee…
Pohjanmaan-junassa tulee silti vertailtua. Kotimaakunnassani on kaikkein vähiten ulkomaalaisia ja kasvissyöjiä, mutta eniten turvepeltoja ja minkkitarhoja.
Onko se hyvä vai huono? Lähinnä huono, ei voi mitään.
Parin päivän päästä tähän kaikkeen voi ottaa taas kantaa. Vaaleissa on tarjolla yltiöidealismia, inhorealismia ja seitsemän sävyä siltä väliltä. Ja ennen kaikkea mahtava vapaus valita.
Valitsen kompromissin: annan ääneni Seinäjoelle ja Etelä-Pohjanmaalle, missä on minun väkeni tulevaisuus. Mutta annan sen kehitykselle, tulevaisuudelle ja vegaaniruoalle. Mieluummin etukenossa kuin jälkijunassa, eikä ainakaan jarrumiehenä.
Että elämä Etelä-Pohjanmaalla olisi entistäkin ihanampaa.