Kaksoislampi Hyllykalliolle (Eparin kolumni 16.3.2002)


Maailma alkoi tänä talvena näyttää toisenlaiselta.

Valitettavasti niin kävi Putinin surkean sodan takia, mutta onneksi myös mukavasta syystä, kotiseutuun syventymisen ansiosta.

Puhe on elämäni uimapaikasta, Hyllykallion Tanelinlammesta. Laskin pulahtaneeni sen kirkkaisiin vesiin yli 3000 kertaa, eniten talvisaikaan.

Huomasin myös, että en oikeastaan tiedä, miten tämä lähilampeni on syntynyt. Arvelin, että Nurmon entinen kunnanjohtaja Kari Maunula ehkä osaisi auttaa, ja niin osasikin.

Maunula kertoi Tanelinlammen tarinan alkaneen puhelusta, jonka hän sai lapualaiselta murskeyrittäjä Olavi Kontolalta joskus 1980-luvulla.

Kontola kertoi, että haluaisi louhia murskeeksi Hyllykallion silloisen asutuksen itäreunalla olevan kallion. Louhimisen jälkeen montusta voitaisiin tehdä uimapaikka.

No pirskules, Maunula innostui, mutta mistä siihen monttuun saarahan vesi? Kontola kertoi koeporaustensa todistavat, että pohjavesi nousisi monttuun itsestään.

Kontolan visiota epäiltiin, mutta hän onnistui vakuuttamaan päättäjät. Niinpä Kontola louhi kolmessa vuodessa kallion paikalle 18 metriä syvän louhoksen, joka täyttyi vedellä ja maisemoitiin vuoden 1992 tienoilla.

Näin syntyi Tanelinlampi, nyky-Seinäjoen suosituin virkistyskeidas.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Maunula yllytti ottamaan yhteyttä itse Olavi Kontolaan, joka löytyi Lapualta 88 vuoden ikäisenä.

Kävin kiittämässä yrittäjää mainiosta lähilammestani. Kontola vahvisti Maunulan tiedot oikeiksi, mutta kertoi itse asiassa ehdottaneensa Hyllykalliolle kahden lammen systeemiä.

Puolen kilometrin päässä Murhavuoren reunalla kohosi nimittäin toinen kallio aivan samalla korkeudella. Kontola olisi halunnut louhia senkin ja yhdistää kaksoislammet 10 metriä leveällä mutkittelevalla kanavalla.

Tähän näkyyn Nurmonkaan päättäjät eivät sentään uskaltaneet lähteä. Pelättiin, että asuntotonttejakin olisi hukkaantunut liikaa.

Nyt 30 vuotta myöhemmin tiedämme, että Kontolan kanavan kohdalla on pururata ja hiihtolatu. Hiihdellessä olen kuvitellut, miten mahtava luistelu- ja melontareitti kanavasta ja kaksoislammesta olisi saatu.

No pirskules, eiköhän me teherä vielä se toinenkin lampi!


Etsi tunnisteilla
Arkisto